Terassit

Terassien rakentaminen, päivittäminen ja laajentaminen sekä pihatyöt ja istutukset ammattitaidolla kaikilla laadukkailla materiaaleilla toteutettuna.

 

Terassin remontointi ja laajentaminen

Tarjoamme laajan valikoiman ratkaisuja terassien, pihojen ja pihakäytävien rakentamisessa. Huolehdimme myös istutukset ja vaikka siirtonurmet. Toimitamme myös tarvittaessa kuntan rakentamisen aikana häiriintyneen maan siistimiseksi. Myös pihavalaistukset ja muut pihan sähköistykset hoituvat meiltä.

Suunnittelemme asiakkaidemme toiveiden mukaisesti toteutettavat terassiratkaisut. Arkkitehtimme laativat haluttaessa niin uusien kuin myös vanhojenkin terassien, käytävien sekä pihojen suunnitelmat.

Toteutamme vanhojen terassien päivitykset, niiden laajennukset ja uusien terassien rakentamisen.

Takaamme täyden palvelun kaikissa tarvittavissa vaiheissa aina suunnittelusta viimeistelyyn.

Lisäksi tarjoamme kiinteistöjen huoltosopimuksen asiakkaillemme jossa pidämme huolta myös terassien ja muiden piharakenteiden kunnosta muun kiinteistön ohella varmistaaksemme myös niiden pitkäaikaisen hyvän kunnon.

Olipa kyseessä olemassa olevan terassin päivittäminen tai uuden rakentaminen, olemme täällä tarjoamassa luotettavaa ja laadukasta palvelua.

Yksi käynti mökillä riittää yhdessä asiakkaamme, työnjohtajamme ja tai arkkitehtimme kanssa saadaksemme käsityksen tarvittavista töistä sekä uudistuksista. Tämän jälkeen toteutamme sovitut tehtävät.

Laadukkaiden materiaalien valinnat hoituvat helposti avustuksellamme. Hankimme kaikki materiaalit oikea-aikaisesti työmaalle kuten myös muut tarvittavat urakoitsijatkin.

Tarjoamme muiden terassimaterialien ohella kuvissa esiintyvää exclusive laatuista jykevää 200mm. x 50mm. Lehtikuusilankkua terassien näyttävään laudoitukseen.

Lehtikuusi, luonnollisesti ilman kyllästeitä

Lehtikuusi on erittäin hyvä tuote ulkorakentamisessa sen hyvien säänkestävyysominaisuuksien ansiosta.

Lehtikuusi on ekologisesti kestävä tuote koska sitä ei ulkokäytössäkään tarvitse käsitellä millään kyllästysaineella, sillä siinä on kestopuun ominaisuudet luonnostaan.

Luonnonmateriaalina se on myös turvallinen terassilla leikkiville lapsille.

Tarjoamme kuvissa esiintyvää exclusive laatuista jykevää 200mm x 50mm. Lehtikuusilankkua terassien näyttävään laudoitukseen.

Esteettinen, avara ja ekologisesti kestävä terassi Aatelisen päivityksellä

Laadimme muutaman luonnoskuvan havainnollistamaan minkälaisia päivityksiä voimme toteuttaa alkuperäisille usein hyvin ahtaille mökin kuisteille ja vuosikausia sään armoilla olleille jo mahdollisesti huonokuntoisille kaidehirsille.

Kuisti lämpimäksi

Alkuperäinen hirsikaiteinen terassi muutetaan lämpimäksi tilaksi. Näin saadaan huvilan olohuone laajennettua suuremmaksi ja maisema paremmin esille isojen lattiasta lähtevien ikkunoiden ansiosta.

Toimimme myös saaristossa

Previous
Previous

Huvilaremontit

Next
Next

Saunaosastot